Lehdistötiedote
29.1.2009
Art-Tuusulanjärvi aloittaa galleriatoiminnan Huilissa
Avausnäyttelynä Vesa Junttilan Iloiset Lapinaiheet
Lappilainen Vesa Junttila, s. 1941, on taideyhteisö Art-Tuusulanjärven kuukauden taiteilija 1.2.–6.3.2009. Ravintola Huilissa järjestettävä Iloiset Lapinaiheet -myyntinäyttely esittelee Junttilan vahvaa, poronnahalle sekä kankaalle maalattua tuotantoa 35 teoksella. Näyttely käynnistää kuukausittain vaihtuvien taidenäyttelyjen sarjan.
Kittilässä syntyneen kuvataiteilija Vesa Junttilan teoksissa Lapin eläimet ja luonto ovat vahvasti läsnä. Tuotannossa korostuvat usein kalliomaalauksiin ja taikarumpuihin liittyvät aiheet. Myös muotokuvissaan Junttila yhdistää kohteensa oman näköiseensä, usein Lappi-aiheiseen, ympäristöön.
Vesa Junttila on toiminut ammattitaiteilijana vuodesta 1964 alkaen. Taideopintoja Junttila on suorittanut muun muassa isänsä, Einari Junttilan, Unto Pusan sekä Reidar Särestöniemen opissa.
Junttilalla menestystä kotimaassa ja ulkomailla
Junttila on osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa jo 1960-luvun alussa. Yksityisnäyttelyjä hän on pitänyt vuodesta 1981, pääosin Helsingissä.
Kansainvälistä huomiota Junttila on saanut vuodesta 1982 alkaen näyttelyillään Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Italiassa, Israelissa, Sveitsissä sekä USA:ssa. Amnesty International Pariisi on julkaissut Junttilan taikarumpuaiheisista teoksista kuusi postikorttia vuonna 1995.
Iloiset Lapinaiheet -näyttelyssä on aiheiltaan koteihin, yrityksiin ja julkisiin
tiloihin sopivia teoksia. Maalaukset ovat kooltaan 24 x 27 – 106 x 76 cm. Näyttely on avoinna päivittäin klo 11–21, poikkeuksena maanantai 11–15, vapaa pääsy. Rantakatu 6, 04400 Järvenpää.
Art-Tuusulanjärvi-taiteilijaksi myös Miina Äkkijyrkkä
Art-Tuusulanjärvi-toimintaan on ilmoittautunut mukaan myös Miina Äkkijyrkkä. Taitelija tuo Art-Tuusulanjärven Veistospuistoon lehmäveistoksiaan. Veistospuiston alueen on suunniteltu laajenevan tulevaisuudessa laajalle Tuusulanjärven rantamaisemiin.
Lisätiedot
Taidetoiminta: Art-Tuusulanjärvi ry, puheenjohtaja Pauli Hyppönen, puh. 044 0409 994, pauli@mrpauli.fi
Ravintolatoiminta: Ravintola Huili, Kaisa Virtanen, puh. 09 2732 155, kaisa.virtanen@huilimaan.fi
Art-Tuusulanjärvi ry on vuodesta 1979 toiminut taideyhteisö, joka kehittää ja edistää kansainvälistä taidekulttuuria. Yhdistys on järjestänyt kotimaisia ja kansainvälisiä kuvataide- sekä veistosnäyttelyitä Järvenpäässä, muun muassa Sibelius-Akatemian käytössä olevan Kallio-Kuninkalan kartanon alueella. Art-Tuusulanjärvi viettää 30-vuotisjuhliaan Järvenpään Rantapuistossa elokuussa 2009. Yritykset, yhteisöt ja yksityiset taiteen ystävät ovat tervetulleita mukaan Art-Tuusulanjärven Kulttuurikummi-toimintaan. www.art-t.fi
Huili on Järvenpään Rantapuistossa sijaitseva uusi, valoisa kahvila-ravintola, joka tarjoaa myös juhla- ja kokouspalveluja. Huili tukee Art-Tuusulanjärven galleriatoimintaa tarjoamalla tilan kuukausittain vaihtuville näyttelyille. Ne ovat osa Huilin toiminta-ajatusta elävöittää ja rikastaa kaupunkilaisten elämää. www.huilimaan.fi
Ajankohtaista
10.12.2009: Perheen joulukuusen hakuretki metsään 19 -23.12.09
04.02.2009: Vesa Junttilan taideteokset esillä Huilissa koko helmikuun
29.01.2009: Miina Äkkijyrkkä lupautui mukaan veistospuistoon
29.01.2009: Vesa Junttilan teoksia esillä Ravintola Huilissa
29.01.2009: STT Uutinen 29.1.2009
